Teknistä häiriötä

Havaitsin tuossa hetki sitten että WordPress -blogialustan päivitys oli rikkonut sivun ulkoasun. Pientä säätöä vaati mutta nyt pitäisi kaiken olla melkein kuten pitääkin, jotkut kuvat ovat vielä vähän sinne päin…

Suunnitteilla on jonkunsortin ulkoasupäivitys lähiaikoina kuitenkin!

Mainittakoon vielä että juhannusta varten on neljän kilon pihvikarjan rintapala sulamassa savustusta varten ja sahtikin alkaa olla parhaimmillaan…

Pizzaa pestolla, pestoa pizzassa

Mukavaa vaihtelua pizzan tomaattikastikkeeseen tuo villiyrteistä tehosekoittimella surautettu pikapesto. Kaikki kauden yrtit sopivat, esimerkiksi nokkonen & vuohenputki terästettynä voikukan lehdillä antaa mukavan säväyksen. Pestolla voi korvata tomaattikastikkeen kokonaan ja käyttää lisämehevyyttä tuomaan muutaman viipaleen tuoretta tomaattia. Yhdistelmä sopinee millaiseen pizzaan hyvänsä mutta minusta pesto tulee parhaiten oikeuksiinsa kun käyttää suhteellisen niukasti muita täytteitä. Muutama […]

Sikamaisen hyvä keittokirja

Sikateemalla jatketaan… Aiemminkin kehumastani Bookdepository -verkkokirjakaupasta osui käsiini tällä kertaa erittäin mainion oloinen teemakirja: Charcuterie and French Pork Cookery.

Kuten nimi kertoo, kirja keskittyy jaloon ystäväämme sikaan ja sen tarjoamiin gastronomisiin elämyksiin ranskalaisittain. Opus on julkaistu ensimmäisen kerran jo vuonna 1966, joten lukuisista uusintapainoksistakin voi jo päätellä jotain kirjan laadusta. Ja kun hinta kotiinkannettuna […]

Myllärinhommissa, ruokaa possuille

Possut ovat tunnetusti ahneita syömään ja koska tarkoitus onkin kasvattaa paksuja possuja, pitää evästä olla valmiina reippaasti. Aivan alkuun syötämme pari säkkiä kaupallista kasvatusrehua jotta kasvu lähtee hyvin ja tasapainoisesti käyntiin, mutta jatkossa ruokavalion perustana on ohra. Lisäksi lisää rasvaisuutta tuomaan tarjoamme myös kauraa. Ja koska sian ruuansulatus on samankaltainen kuin ihmisellä, pitää jyvät […]

Kuusenkerkkägraavattua lohta

Kasvatettu kirjolohi ja sen serkku, norjalainen kassilohi ovat tunnetusti kalalammikoiden ja pussikalafarmien broilereita eivätkä varsinaisia jalokaloja vaikka lohien sukuun kuuluvatkin. Kasvatusolot teollisine rehuineen tekevät näiden rasvasta joskus vähän tympeän oloista eikä itse prosessikaan gastronomin mieltä ylennä. Mutta graavaamalla tai kylmäsavustamalla molemmista saa kyllä oikein maukasta, ellei peräti herkullista syötävää. Tällä kertaa kustomoin norjalaisen kassilohen […]

Sikamaista menoa – Kesäpossut

Ministerit päiväkävelyllä

Vuosien harkinnan jälkeen pienimuotoinen kotitarvetuotantomme otti aika ison harppauksen kun possut saapuivat tontille. Esimerkiksi lampaisiin verrattuna tiedossa on huomattavasti työläämpi kesä. Naskit kun eivät pärjää laitumella ruohoa napsien vaan vaativat kärsät ojossa pari kertaa päivässä apetta, loppukesästä jo ämpärikaupalla jokaisella ruokinnalla. Mutta nyt ajatukseen on totuteltu pitkään ja katsotaan miten tässä käy. […]

Villiä syötävää

Kirjoitan tässä nyt ensimmäistä kertaa Vastahankaan, mutta oikein mielelläni! Sain puolitoista vuotta sitten upean mahdollisuuden lähteä aikuisopiskelemaan luonto- ja ympäristöalaa. Puolen vuoden kuluttua minusta pitäisi tulla luonnonvaratuottaja. Koulutuksen aikana olen saanut opiskella mm. villiyrtti- sekä sienineuvojaksi. Miten paljon olenkaan sivistynyt luonnon moninaisuudesta, viljelystä, eläimistä. Ja miten paljon kunnioitukseni kaikkea tätä kohtaan on vain kasvanut, […]