Teknistä häiriötä

Havaitsin tuossa hetki sitten että WordPress -blogialustan päivitys oli rikkonut sivun ulkoasun. Pientä säätöä vaati mutta nyt pitäisi kaiken olla melkein kuten pitääkin, jotkut kuvat ovat vielä vähän sinne päin…

Suunnitteilla on jonkunsortin ulkoasupäivitys lähiaikoina kuitenkin!

Mainittakoon vielä että juhannusta varten on neljän kilon pihvikarjan rintapala sulamassa savustusta varten ja sahtikin alkaa olla parhaimmillaan…

Myllärinhommissa, ruokaa possuille

Possut ovat tunnetusti ahneita syömään ja koska tarkoitus onkin kasvattaa paksuja possuja, pitää evästä olla valmiina reippaasti. Aivan alkuun syötämme pari säkkiä kaupallista kasvatusrehua jotta kasvu lähtee hyvin ja tasapainoisesti käyntiin, mutta jatkossa ruokavalion perustana on ohra. Lisäksi lisää rasvaisuutta tuomaan tarjoamme myös kauraa. Ja koska sian ruuansulatus on samankaltainen kuin ihmisellä, pitää jyvät […]

Sikamaista menoa – Kesäpossut

Ministerit päiväkävelyllä

Vuosien harkinnan jälkeen pienimuotoinen kotitarvetuotantomme otti aika ison harppauksen kun possut saapuivat tontille. Esimerkiksi lampaisiin verrattuna tiedossa on huomattavasti työläämpi kesä. Naskit kun eivät pärjää laitumella ruohoa napsien vaan vaativat kärsät ojossa pari kertaa päivässä apetta, loppukesästä jo ämpärikaupalla jokaisella ruokinnalla. Mutta nyt ajatukseen on totuteltu pitkään ja katsotaan miten tässä käy. […]

Kevätkuulumisia

Tervehdys!

Hiljaisen vuoden jälkeen on uusia artikkeleita nyt työn alla toistakymmentä ja ajatuksissa toinen mokoma. Blogi on siis aktivoitumassa kesän myötä ihan oikeasti. Uutta henkeä blogiin puhaltaa myös käsitöistä, luonnonmateriaaleista, villiyrteistä, sienistä ja monista muista luonnonantimista kirjoitteleva yrtti- ja sienineuvojaksi opiskellut puolisoni joka alkaa kirjoitella blogiin mielenkiintoisista aiheista artikkeleita. Hänen omat sisustussuunnitteluaiheiset sivunsa löytyvät […]

Leikkaako?

Tilasin äskettäin ensimmäisen japanilaisen vesihiomakiveni, kroonisessa rahapulassa alkuun tosin vain Naniwan halpiskombon. Sitä odotellessani ostin ihan tavallisia vesihiomapaperiarkkeja, á 75 senttiä rautakaupassa. Swibon luottoveitseni saikin parissa minuutissa varsin mainion terän, ensin karkeudella 1000 ja sitten viimeistely kakstonnisella paperilla. Molemmilla papereilla yhteensä pari-kolmekymmentä sipaisua kummallekin puolelle terää. Tomaatin leikkuutahan teroitusjutuissa aina testaillaan joten kokeilin huvikseni tällaista:

[…]

Coppa – metsään meni

Miten pilalle mennyt herkku voikaan näyttää kuvassa näin hyvältä…

Epäonnistumisiakin sattuu, vaikkei niistä niin tule kirjoiteltua. Tässä vuoden takaisen, erittäin lupaavasti alkaneen leikkeleprojektin tulos.

Coppa, eli kokonaisena kuivamaan laitettu possunniska starttasi erinomaisesti, päälle vedetyn naudan pohjukaissuolen pintaan kehittyi suunnitellusti hieno valkoinen home ja kuivumisprosessi tuntui muutenkin lähtevän käyntiin asianmukaisesti. Mutta kevät ja kesä koittivat […]

Inari – erämaan kutsu

Terveiset Inarista. Viikon mittainen Lapinmatka antoi niin paljon energiaa että Vastahanka -blogikin aktivoituu taas ja uusia artikkeleita on työn alla useampia.

Suosittelen kaikkia vähänkään luonnonrauhaa kaipaavia suuntamaan kohti pohjoista. Mikäli 13-15 tunnin automatka tuntuu liian pitkältä, pääsee Ivaloon tai Kittilään lentokoneellakin reilussa tunnissa Helsinki-Vantaan kentältä. Henkilökohtaisesti olen silti sitä mieltä, että määränpää tekee jokaisen […]

Rocket stove – pihin miehen puuliesi

Tähtilaiva Enterprise valmiina matkaan

”Rakettiliesi” on erittäin yksinkertainen mutta tehokas keksintö. Vastaavaa laitosta on kovasti markkinoitu kehitysmaihin joissa polttoaineen säästäminen on ensiarvoisen tärkeää. Savesta, kivistä, tiilistä tai mistä tahansa käsillä olevista materiaaleista valmistettu aparaatti keittää ruuat huomattavasti pienemmällä määrällä puuta kuin perinteinen nuotio tai vastaava kyhäelmä. Oman testailuni perusteella yhdellä koivuklapilla wokkaa neljän hengen […]

Pomade – ei syötäväksi

Nyt hetken ajan jotain ihan muuta, sillä Vastahanka tekee syrjähypyn lifestyle -blogien tontille. Kirjoitan nyt aiheesta josta en olisi arvannut koskaan pahemmin kiinnostuvani saati perehtyväni niin paljoa että ryhdyn juttua kirjoittamaan. Parturissa en ollut käynyt kahteen vuosikymmeneen enkä tuona aikana omistanut edes kampaa joten aika puhtaalta pöydältä tutustuin aiheeseen kun keksin neljänkympin täyttyessä kasvattaa […]

Erikoisemmat eväät – Natto

Natto paitsi tuoksuu omintakeiselta, on myös rakenteeltaan varsin omaperäistä.

Olen pääsääntöisesti sitä mieltä ettei mitään ”eksoottisia” tai ”erikoisia” ruokia olekaan, on vain tottumuksia ja erilaisia ruokakulttuureja. Välillä eteensä kuitenkin saa annoksen jonka mieltäminen arkiruuaksi on hieman haastavaa. Tässä yksi näistä vähän jalostuneempaa kulinaarista otetta vaativista ruokalajeista.

Kyseessä on siis japanilaisten rakastama aamiaisherkku, jota nousevan […]