Erikoisemmat eväät – Natto

natto

Natto paitsi tuoksuu omintakeiselta, on myös rakenteeltaan varsin omaperäistä.

Olen pääsääntöisesti sitä mieltä ettei mitään ”eksoottisia” tai ”erikoisia” ruokia olekaan, on vain tottumuksia ja erilaisia ruokakulttuureja. Välillä eteensä kuitenkin saa annoksen jonka mieltäminen arkiruuaksi on hieman haastavaa. Tässä yksi näistä vähän jalostuneempaa kulinaarista otetta vaativista ruokalajeista.

Kyseessä on siis japanilaisten rakastama aamiaisherkku, jota nousevan auringon maan kansa vetää kitusiinsa käsittämättömät 50 miljoonaa kiloa vuodessa. Natto valmistetaan bakteerikäymisen avulla soijapavuista, hieman samaan henkeen kuin vaikkapa homejuustot, viilit tai ruotsalaisten perinneherkku hapansilakka. Vaikka natto on todellinen superfood, äärimmäisen terveellinen vitamiini- ja hivenainepommi, täytyy natto-ummikon olla aika ennakkoluulottomalla asenteella liikkeellä. Sen erikoislaatuisesta aromista kertoo vaimoni tovin kestänyt pohdiskelu. ”Jostain tuttu” haju paikantui ensin joksikin hedelmäksi, sitten pilaantuneeksi hedelmäksi ja lopulta hajumuisti kertoi että aivan selvä biojäteastian tuoksuhan siitä isännän lautaselta nousee. Lisäksi rakenne on sitkaan limainen ja venyvä, pehmeännahkeilla pavuilla höystettynä.

Päätin kokeilla nattoa sen suosituimmassa muodossa, eli kuuman riisin kanssa, kevätsipulilla ja soijakastikkeella maustettuna. Ehkä olisi kuitenkin kannattanut ensin testata vaikka misokeiton höysteenä, hieman muiden makujen tasoittamana sillä liki paljaaltaan nautittuna aromi on erittäin intensiivinen. Voikin olla että jäi yhteen kertaan tämän syöminen, puoli annosta sain alas mutta mielleyhtymä mätänevän roskapussin hajuun vei voiton ja loput söi koira. Hyvällä halulla.

1 comment to Erikoisemmat eväät – Natto

  • Hei! Olipas mielenkiintoinen blogi 🙂 Viihdyin hyvin lukien erilaisia postauksia erikoisemmista ruuista ja lihan kuivatuksista.

Vastaa