Villiä syötävää

villiäsyötävää

Kirjoitan tässä nyt ensimmäistä kertaa Vastahankaan, mutta oikein mielelläni! Sain puolitoista vuotta sitten upean mahdollisuuden lähteä aikuisopiskelemaan luonto- ja ympäristöalaa. Puolen vuoden kuluttua minusta pitäisi tulla luonnonvaratuottaja. Koulutuksen aikana olen saanut opiskella mm. villiyrtti-  sekä sienineuvojaksi. Miten paljon olenkaan sivistynyt luonnon moninaisuudesta, viljelystä, eläimistä. Ja miten paljon kunnioitukseni kaikkea tätä kohtaan on vain kasvanut, vaikka aina metsän tyttö olen ollutkin.

Villiyrteistä voisi kirjoittaa kirjan, mutta ajattelin, että listaisin muutamia omia suosikkejani ja mitä juuri nyt on saatavilla! Ihan aluksi muutama sana itse keräyksestä. Yrtit kerätään puhtaalta pölyttömältä kasvupaikalta. Maantiehen olisi hyvä olla matkaa n. 50m. Kerättävien kasvien pitää olla terveitä, puhtaita, nuoria ja vahingoittumattomia. Kerätään kuivalla säällä aamukasteen kuivuttua ilmavaan koriin. Eri yrtit on hyvä pitää toisistaan erillään. Yrttien puhdistus ja käsittely on hyvä tehdä nopeasti heti kotiin päästyä.

vuohenputki

Vuohenputki. Ärsyttävä, leviävä rikkakasvi josta et pääse millään eroon! Ei, vaan herkullinen villiyrtti, jota välillä niitetään, jotta saadaan taas uutta vuohenputkea ruokapöytään. Vuohenputkesta käytetään aluslehdet, jotka ovat parhaimmillaan toukokuussa vaaleanvihreinä ”suppusina”. Me käytämme tätä koko alkukesän, koska niinkuin mainitsin sitä voi niittää jolloin alkaa puskea uutta kasvua. Vuohenputki sopii salaatteihin, pestoihin, sämpylöihin, keittoihin, yrttisilppuun ym. Sitä kuivataan (paperipussit ovat hyvä säilytyspaikka kuivatulle) sekä pakastetaan ihan tuoreena tai ryöpättynä.

Vuohenputken tuntomerkkejä: n. 50-80 cm korkea kasvi. Kasvaa tiiviinä mattomaisena kasvustona. Lehdet  jakautuvat kolmeen osaan, joista kukin jakaantuu kolmeen lehdykkään, kukinto on kerrannainen sarja ja kukat vihertävän valkoiset. Lehtiruodissa kouru. Näköislajina karhunputki. Tarkempia tunnistusohjeita aiemmasta artikkelista.

omenankukka

Omenankukka. Kauneimpia kukkia herkkyydessään omasta mielestäni. Hyvänä kukintovuotena kerään paljon terälehtiä ja kuivatan ne. Terälehtiä voi käyttää teessä, kylvyissä, itse valmistetussa kosmetiikassa, sekä vinkkinä tuleviin valmistujaisjuhliin: kaunistuksena vesikannussa tai jääpalan sisällä. Pian nämäkin tippuvat kuin lumisade omenapuista, eli nyt täytyy pitää kiirettä jos halajat omenankukkia!

nokkonen

Terveyspommi nokkonen! Tämän tunnistavat varmasti kaikki tai ovat ainakin tunteneet polttavan pistelyn siihen koskettuaan. Miksi muuten melkein jokainen lapsi ainakin kerran elämässään pyöräilee tai kaatuu suoraan nokkospuskaan? Nokkonen taitaa olla suosikkini villiyrteistä noin ruuanlaiton kannalta. Se on herkullinen ja mielettömän terveellinen. Ohittaa terveellisyydellään pinaatit mennen tullen! Nokkonen tykkää kasvaa myös laitumien ja peltojen läheisyydessä, mutta sieltä sitä ei kannata poimia nitraattikertymien vuoksi.

Nokkostakin voi niittää välillä jolloin saadaan taas uutta satoa. Nokkosta voi säilöä kuivattamalla ja tuoreeltaan tai ryöpättynä pakastamalla. Ja tätä yrttiähän sopii laittaa vaikka mihin ruokaan Nam!

poimulehti

Miten kaunis poimulehti onkaan kun sen lehtikourussa on aamuisin nestepisara! Tämä ”hiirenhame” on myös hyvänmakuinen vaikka salaatissa tai yrttijuomissa. Sitä sanotaan erityisesti naistenyrtiksi. Sillä on hyviä ominaisuuksia mm. naisten hormoniongelmiin. Poimulehteä voi kerätä alkukesän kukkimiseen asti. Suomessa on muuten n. 25 melkein samannäköistä poimulehtilajia jotka eroavat toisistaan lehtien karvaisuudeltaan ja maultaan. Varjossa kasvaneet yksilöt ovat yleensä miedomman makuisia. Nyt on hyvä aika kerätä poimulehdet, pian ne nimittäin jo kukkivat!

ahomansikka

Ahomansikalla on erityisen kaunis lehti. Sitä esiintyy mm. ahoilla, lehtomaisissa tuoreissa metsissä, lehdoissa… Ahomansikasta voi siis käyttää muutakin kuin marjan. Ennen kukintaa voi nimittäin kerätä lehtiä, joista saa erinomaista teetä. Itse fermentoin eli hiestän mansikan lehdet ennen kuivausta. Fermentointi parantaa makua, vähentää kitkeryyttä ja päästää aromiaineet valloilleen.

fermentointi

Pikaisesti fermentointi:

Anna lehtien nahistua pari tuntia huoneenlämmössä. Pyörittele sitten kämmeniesi välissä pieniä lehtitukkuja palloksi. Lehtipalloja saa pyöritellä oikein rajusti jotta lehdet menevät hieman rikki ja pysyvät tiukkana pallona. Laita pallot puhtaaseen lasipurkkiin ilmavasti ja purkin kansi löyhästi kiinni jotta ilma pääsee sisään. Purkki 40 asteiseen uuniin, anna hiostua uunissa kunnes lehdet ovat ruskeita. Aukaise lehtipallot ja laita kuivumaan. Tässä toimisi kuivuri parhaiten, mutta minä kuivattelen yleensä leivinuunin päällä. Kuivuttuaan pakkaa paperipusseihin.

Miten paljon ja mitä kaikkea tuolta luonnosta voisi juuri nyt poimia ja säilöäkkään! Näistä ylläolevista helposti tunnistettavista on kuitenkin jokaisen helppo alkaa.

Villit terkut,

Tanja

 

 

 

 

Kevätkuulumisia

nasut

Tervehdys!

Hiljaisen vuoden jälkeen on uusia artikkeleita nyt työn alla toistakymmentä ja ajatuksissa toinen mokoma. Blogi on siis aktivoitumassa kesän myötä ihan oikeasti.  Uutta henkeä blogiin puhaltaa myös käsitöistä, luonnonmateriaaleista, villiyrteistä, sienistä ja monista muista luonnonantimista kirjoitteleva yrtti- ja sienineuvojaksi opiskellut puolisoni joka alkaa kirjoitella blogiin mielenkiintoisista aiheista artikkeleita. Hänen omat sisustussuunnitteluaiheiset sivunsa löytyvät osoitteesta www.elequus.fi Etenkin uniikkeihin koruihin painottuva LuonnonEle -osuus kannattaa käydä katsomassa.

Kevätpuuhiin tuli tänä vuonna harmillisia terveydellisiä hidasteita ja välillä näyttikin että moni homma jää tänä vuonna tekemättä. Mutta onneksi on hyviä ystäviä jotka auttelevat traktorihommissa ja eläinkuljetuksissa. Kasvimaat saatiin kuin saatiinkin käännettyä ja possutkin haettua vaikka itse olenkin joutunut olemaan paljolti sivustakatsojan roolissa.  Nyt alkaa kuitenkin jo pikkuhiljaa olla täysissä ruumiinvoimissa joten ehkäpä loppukesä mennäänkin sitten täysillä. Projektiaihioita ja suunnitelmia riittää, eikä palkkatyötäkin tekevänä tarvitse enää mitään kodin ulkopuolisia harrastuksia edes ajatella.

Uusia projekteja vastahanka -farmilla on useita menossa. Suurimpana mainitut kotitarvepossut, jotka saapuivat vastikään tontille. Lisäksi laajennettiin maissimaata johon on myös tulossa pieni lisätwisti kumppanuuskasvikokeilun merkeissä. Kanat tekaisivat kolme tipua sopivasti pääsiäiseksi ja vielä jännitellään ovatko nuo kanoja vai onko syksyllä ruokalistalla coq au vin. Meidänkin kotinurkille rantautuneen Reko -lähiruokapiirin myötä tarjolle on tullut mukavasti vähän harvinaisempiakin tuotteita, kyyttövasikasta lähtien. Näistä tulee kesän mittaan taatusti juttua lisää.

Mikäli harrastelet Instagram -touhuja, lisää Vastahanka -tili seurattuihin: http://instagram.com/vastahanka.fi

Samaten facebook -sivuistamme voi käydä tykkäämässä: https://www.facebook.com/Vastahanka

Leikkaako?

Tilasin äskettäin ensimmäisen japanilaisen vesihiomakiveni, kroonisessa rahapulassa alkuun tosin vain Naniwan halpiskombon. Sitä odotellessani ostin ihan tavallisia vesihiomapaperiarkkeja, á 75 senttiä rautakaupassa. Swibon luottoveitseni saikin parissa minuutissa varsin mainion terän, ensin karkeudella 1000 ja sitten viimeistely kakstonnisella paperilla. Molemmilla papereilla yhteensä pari-kolmekymmentä sipaisua kummallekin puolelle terää. Tomaatin leikkuutahan teroitusjutuissa aina testaillaan joten kokeilin huvikseni tällaista:

 

Ensi viikolla saapunee hiomakivi ja päästään ihan tositoimiin. Tuolla vesihiomapaperillakin sai silti jo sellaisen terän että käsivarteen kokeilemalla ihokarvat katkeavat ongelmitta.

Coppa – metsään meni

Miten pilalle mennyt herkku voikaan näyttää kuvassa näin hyvältä...

Miten pilalle mennyt herkku voikaan näyttää kuvassa näin hyvältä…

Epäonnistumisiakin sattuu, vaikkei niistä niin tule kirjoiteltua. Tässä vuoden takaisen, erittäin lupaavasti alkaneen leikkeleprojektin tulos.

Coppa, eli kokonaisena kuivamaan laitettu possunniska starttasi erinomaisesti, päälle vedetyn naudan pohjukaissuolen pintaan kehittyi suunnitellusti hieno valkoinen home ja kuivumisprosessi tuntui muutenkin lähtevän käyntiin asianmukaisesti. Mutta kevät ja kesä koittivat ja niiden mukana kellarin kosteusprosentti nousi niin ylös että kuivuminen pysähtyi enkä sitten lopulta uskaltanut pientä maistiaista enempää tätä kokeilla. Harmitti kovasti, sillä maku oli aivan erinomaisen herkullinen, mutta turhia riskejä ei kannata terveyden kustannuksella ottaa.

Ulkonäkö ja tuoksu olivat kuten pitää, mutta rakenne ei. Kuvissa hienolta näyttävä tuote oli aivan pehmeää, näppituntumalta melkein kuin raakaa lihaa, eikä sitä näin ollen voi pitää turvallisena syödä. Säilyvyyden ja säilömisprosessin kannalta yksi tärkeimmistä asioista kun on saada tuotteesta pois riittävästi kosteutta. 35-40% olisi ollut hyväksyttävä taso tässä, nyt päästiin hädin tuskin 15 prosenttiin.

It’s not a sin to bin, kuten kansainväliset lihatuotteiden harrastajat sanovat. Eikun uutta yritystä pikimmiten kun pakkaset alkavat.

Inari – erämaan kutsu

V¬Ã@¬6]@÷'ŠX¡cbƒŸˆtöªJ!»698dþôA‘׃×Ú©)ž” ³óª4PBÿÔùZ€‘Ö¡K°ÝÏAQ•ì[üCŽG¬³hØß"µ· pq’ÜÔEhÕB<¦,ÙàsÁ­3Mzb<©Õ%ki•Id3€Êӂs€z֙bŽÒ¹ã Œzqýkt íÌkk!,F} {’hß!. òB»Â¯P2Õ«0Ðí=3x¨£?â1‡4eH»xv•Ÿ[nà9·Ê°l­kp¿›WFAfêsÎOéU® |—.­â–6,=G;XÁõbÉ$jød1H8Ç#ܝhÀn%RWZ¶@$`p`}¿µxöª àe·|»Ð„qí÷ ÉWãp'ÜU!^XúõªJAP‡ÿÕù[š…'ç@62Þ¡Q°³S…Á 矽a›FñÒ7³( ,«“õ¨iš9â]ÌAëÐw­6`JÀ9Ü~Õ,©Ê u÷@kãàû…DªmmۆGj‘ÔƒŸHÏ 0ºžÛ$vöªgäNÃØæ”;°Êàžâ ¢»+¤ÙQêÈÇߥkªL¶d1 ÈÉä‘ïêΗH‹@¡ˆ%AÎޜšÑu&Wp~…8ààÔ±Óm/æ`-¡fi Œäš0‡ˆ4NÊ(a¸³’A¹™×‰î#ô¤Z} ÓF¾ËC¾»!¡ Ì9ò÷'ÉñJÕìëcðÕïäÔÞEwn’%¡Ïƒ2²ùõÎäº[+xGMk5u’P *ð2§Ð7¬î¦÷}Š4Òi~Uf[ر ÛÈÛe¹UÏwóTM¦žî"]„†9SŸmð$“Üu  §±ûPÙä}*O¨©Áªdƕùš'5H ¡ÿÖù …Й ÍB£alûà¾õ†m{ÔÆÁÛI=2k,Ú)]¼/6S•Œüª™"„#çD(^9éÓÞ©AÛnE ‰Û¸€ã#Û=*+=6æêWŽÝ² ÅWœgúö¤¥J²ÅæyhóVŒºÜÁ+žµ•;èiƊsC*yd`§|ýëi£-1hw??j¬ˆ·omy}(·´„Ï)訥›éY¢ÙvmT¶EK›w†I½1¬ŠC?þ õ¥ ÆÃAðՕۮõEÓ.$l2ÜFû÷Œ-,êtï›æ—϶¸°Ö-”°¤År>{qÖ¹š‹{[ëëhÊúãÄŠáwMn1—­{} 0ñ6¤©ùkɍ²Û*Lcøõ½‹©7z¹·¼–auœ‘,¬£÷v3lԋŠéÁº}ËÝêz¥üŒÚlñO²eWR:åJ¯õ«â®y½ Sþ(êVîée}-Ì$cüoRýã“zŸ¨ª°_à_CIwâ­FðJo,¡8%eŒ¥Cî¥=?å+]Rõ2äþˆIq(c繒3Ç¸k§CFÛÄ<uëšËeŠ;}ð÷öŸï<J“²Oi3D‘6•UäõýêùŽÓxõ+ xd¼ÇÕÓv|r`s¿½¿”Ói÷WvÎÊröôd“µ4lôïêwÓ$PĈÎF̱(÷;š³¹ ;]ðYone[½Z2±(aÃ1Á#$‡ŠË̗ îßS¼ÑFÛ¸ã* î¤(pÏUb®¼Íz#˜¸Õ/.0«'’î¨Áãù«®ÄŽ{Ù]ášFó$•¤$d–9'bªdi¾CÄ3rËØtö5,¥ÈÌ_8QÑ:ÔÖ ‡¸,BŽI$cžµ¢Æ6ÆÂSàÇ¸÷­'Á揢?´ÛmCð»Q³Ü=ã&óªŠü_nMÃT¥ý(ýfΣòø÷‡â¶¥øf[m Ñ3"k†êÏ4£#q?Â+ëöLòdNsêßøž}|ࣶ<³Êu%+…èÿo¥}سâÉ<ÅÎät5ª2b<±úT‚¶€xlj¶J ²Ž§é@Ó<U#zÕ2 !ÿÑù`T(c$àT(ĆføT‘ïŽ(Si¥h{p±Íp–±Ž ûVe*4‘Ùi?„Í©A4–Ú¬.ñ6Õ$ádl…Åqy«ª7°»¦þøŠ}æè-¨öÿÅW-óã¨õÐÎÁ׆®—µþ¦láÎ?1$ÅbÇaœ‘YZ„ý woâZ‡ðâþE̾#†;W]Èń»”ó£'—?iµüL1¦k,ÖŶ§åŒÉA42gä@ÅeÓ|§i´Šz?⟊f¿K+)š1žw’ä/KóÇÖ·<)+lº£{­xîru-ja"ŽaŸÿ{ז0“èLœWV‘çú‡ôù¤gµ°’ê]ۅÌăúÆ½‹½Yæy£è]׊uç"Aj®=;T3cêÛ«QÅřyeðH£1¾¹õ^]É2w]Ä.}±ÿÅm$º#-·Õ‚l¡‰–`71~Lr‹iõFÿÁ~*Õ´[…Ž Ý,Þh¥ž!ʓnåÕé1åW%nŸù&¦xøO†vÿÑùþ':ª·øŒŒ;–P|ÎÄËpÚúŸC´´ûqÅüþÏ*™3_$ýkï#⦀`:ô=δ™–ŠÆ©ÍjÌÐ&3†«d¡,§±Ï½S sT„h¡ÿÒùŽ+&f©5›7FÖÓH”þ”ç­aÈÕ´ØÁ[Ìn3œÿaYr4‘¶·Ðä1™ö`vúV,Ðk'‡4õo:X·czçäzÔÚØܑ+ø•§YǶ'”Ž‘ÄX(û±î[â5º—âMΡ„ÛÌÈ:àÿpÕV /z¾UŸŒ<DìÆ8m„cÕçÛ»|º|ª÷Q]Hò7Ñ ¹ñWŠmb¹†ÖPÙ`¸`¿dV{¨¿‰¥9/Dj¯õ fùÖ[‰ã·À;VÙB§¯¬z¿÷V㮄”¤ú•­œlJa›ËaŽ~y­[0’em H3ØìüêQ«5º»oõª¦F…´N@''éìzf­’†GF…èAþ˜¬¶Tƒ W ¹çwC펔(&‚žíӎ€õïŠX HsÎññ/°íTe¶c߸"²hô¯Â¿Ùk)qæ?ýM³$ˆ3ñ)<ƒúWçûgSšÆAé³¥‰“_WlHOÌÿóM„Ü,¼‡%!ߺX“ŠlCs+^kºÍÿÜ2§ð'¤Jª)’·åß,«K5Cc"â„08gS‚}ºqý)E²."u9~ã®z~”L‹Ë߉%ø@9 l?qÍN¦€Ø}¨Fê>µ:"ufJdY õa:Ð~”A€Jœ–9=…ōY)e=O<ÝñQ³He¥ ¸¹X‹¬[¹ß! £Ž¾õ¤ä–±•ïVÕ0å›j²œƒÎ;ÑK‹+×…-5Í&ýÿb„–Eò¤b×x¹¯«2¥½t=šlÓÄÞÇÔõoêšlz¦«¯J$’ԉ̝@]§ØŒWæ{CKN‚â^îàÍÞB[ŸÔxdÞ~»¯šB÷W÷ÀžpÒ±`­~š)aÇiqÿSâI¼¹)û™ÓþømÛÅÿ‘”(ŸNœVª;rIS577Ò¶æQ’Ü$¥zQæf½}C$°ÁÎãÖ´`’„(lôÇ_ïVƒeyq䌞õ¤eˆ“vûuªŒ±Û ­¿ST€…nÔ!ÿÔùgabYŽIäÔ5Aµ@‚ÜŠ2¢BåG±Cöµ :4ã¦Iéïõ¨jƒòã݂Äý½ªX,Á)RÁG©†µ4™ UO$äӚrN’0²'§×äj&Z•MͽUòxäž~}*ÜÊǝ½ã¯L{I8,3÷¯“¬Ë²q—¤ãìhñ©BKæ9«ÿ?Kµ²–Îy"Ô¼ß?ó’T!…ωõW³Oª–[ÝÌ+Êy5:xâ­¾kó_ èðèW†¿zÓß-à0NûAc+0o_LÅxûF$cŽ>¾_¤õh£'7ÖFãÇÞÒ<má(<[¡)ƒRFòõ[u9P0-Êî_ü«¶…==Ûþ—è—ÿ3<š†ò½•â_˗ϓòž«x?SÒoçµ¾˜D"Hòõ‹ð¦ßã÷¯µ‹4f­;& AÓ)è2mò— pŒDd“ŒŒWMëÔäñ³"Ò,¬Þ9.æVô±÷&®û#… ¼µ±žPÑ̐¶Wa NxéÅjÌÑPèÌ?y%SϤÿ|⪙MuÕ£)øp;­tLæÕ]Hjѐwõ ?ÿÕùoÉ¢B=hZ$:s“@5c׀8íQ”5ˆžG`MK-¢çG_jYho”äòÀm9éö©b‚H‚Þ‘ü<“ÛŠ6T‚FÙñðŒ`œ*0†.3êȗSñ4PÊþ —e*X€ úõ¯™«ÊñÁ¸õ=˜««è@Ó¼¨XéénÒÿ$…¥—£ 3_#6¥ÊVסëǪÇÔzÍoBº“S²ÓÒA#»‹™Ÿ#Óp§é]ô™6ÂR}qЏtG6,ÏrƒøºÑ$Gf6¡!]ƒž¼UÚK,VÓ(Ú»_Üô«lͧ£ õSÐ֓2ÑÿÖùd>MCVàqýhm7µCCFåÚAÉ5’UøAíŸz…2FŒ€’ƒáî9ªƒ/+$WNƒ¹¨Êƒ`Çr¨Ý>t Iq¸p¿ÎŒˆŒ1㈇ýhh EÝÞ z½K- ¤‚b½ùªÈ†l±Ý™Áȉ:ÄÞõ9ÿ‚ðrHçd6ä±ã#$Ÿ–z…ÄÏ ÇkƒŠîònÀSäå«´Tñ‹¯¡^iEŒbî3˜1•'£ûë©ÀÞ7/­>m“R}3]ü¥6‚ÙôæôªÌŸ<ôÏñWx˓‹ŠæoA´÷_zc#Ë(ˆ’Lð@É­#-”¦#vkhæÁFõ`œBtÜëïDÿ×ùdŽ* xíóÍ@1JçØüèiŽ¹è~µ(XAXíÏӊ1€Ø,×nÎÊûŜ˜òԜ×õFGÎ2ÝÝ9@Ä©b6æ¿S(£ãÊnLDѺ½}ÚºEى*)ùjîlsÁ®¶q¡38Û؊©’H®p[Ú´aŠ”–lûp*£,ÿÐùcqÿj… zæ…$’@ûT“ÏëBÚÄd·ûT)…—è(,åq vh$­•îU<ŽÆ¥ÆÉ$ ãwøc÷G¡IÝEõ~"2x¬‘#0;—ÒÀ÷4*÷ʂBž‹Øýj¤FΓÂ+æ혂Xo§œþ*ëâÊÞG°ŠîEË‰çË(n8z«ÛÙÚ}Í»qúF»*„znÝóK“w®¡un¶ö·»ä·ˆ ã*Nß᯼ó'áOs‡˜ø+^&¶©yJw

Terveiset Inarista. Viikon mittainen Lapinmatka antoi niin paljon energiaa että Vastahanka -blogikin aktivoituu taas ja uusia artikkeleita on työn alla useampia.

Suosittelen kaikkia vähänkään luonnonrauhaa kaipaavia suuntamaan kohti pohjoista. Mikäli 13-15 tunnin automatka tuntuu liian pitkältä, pääsee Ivaloon tai Kittilään lentokoneellakin reilussa tunnissa Helsinki-Vantaan kentältä. Henkilökohtaisesti olen silti sitä mieltä, että määränpää tekee jokaisen autossakin istutun kilometrin vaivan arvoiseksi. (tällä kertaa ei muita vaihtoehtoja olisi ollutkaan, mukana kun kulki koiria, lapsia ja viikon tarvikkeet koko revohkalle)

Saavuimme perille yöllä ja vastassa oli taivaan täydeltä revontulia. Ja heti aamulla ulos mökistä astuessani lennähti kuukkeli tervehtimään metrin päähän terassin kaiteelle. Viimeisen päälle Lapin kliseitä mutta TOIMII. Eikä kahvikaan ole maistunut koskaan yhtä hyvältä kuin laavulla, nokipannussa keitettynä ja kuksasta juotuna. Terästeellä tai ilman.

kuukkeli

Kuukkeli seisovan pöydän antimia tarkistamassa

Lintusaalis jäi tällä kertaa nollaan, näköyhteys saatiin muutamaan metsoon ja yhteen riekkoparveen mutta jätettiin jatkamaan eloaan tällä kertaa. Muuten eläimiä nähtiin runsaasti, lintujen lisäksi hirviä, tietysti poroja ja kettukin kävi pihamaalla tarkistamassa tilanteen. Kalansaalis sen sijaan oli vähintäänkin mainio. Inarijärvi tarjoili meille päivittäin toinen toistaan kauniimpia siikoja ja yksi taimenkin päätyi saaliiksi.

Viikonvaihteessa alkavat taas lampaiden teurastukset ja uusi artikkeli aiheesta onkin hyvässä mallissa jo. Myös kuivaliha-asiaa on tulossa sekä juttua em. hommiin liittyvistä työvälineistä ja niiden huollosta.

Lintukoiramme ottaa tuntumaa Inarijärveen

Lintukoiramme ottaa tuntumaa Inarijärveen. Vesi saa olla pariasteista, ei tunnu missään.

Rocket stove – pihin miehen puuliesi

Tähtilaiva Enterprise valmiina matkaan

Tähtilaiva Enterprise valmiina matkaan

”Rakettiliesi” on erittäin yksinkertainen mutta tehokas keksintö. Vastaavaa laitosta on kovasti markkinoitu kehitysmaihin joissa polttoaineen säästäminen on ensiarvoisen tärkeää. Savesta, kivistä, tiilistä tai mistä tahansa käsillä olevista materiaaleista valmistettu aparaatti keittää ruuat huomattavasti pienemmällä määrällä puuta kuin perinteinen nuotio tai vastaava kyhäelmä. Oman testailuni perusteella yhdellä koivuklapilla wokkaa neljän hengen aterian helposti alusta loppuun.

Kuten kuvasta näkyy, kasasin ensimmäisen prototyyppini ylijäämätiilistä. Mukana on myös oikeita tulitiiliä, mutta ihan toimivan ja pitkäikäisenkin lieden voi tehdä normaaleista punaisista tiilistä. Tässä kun ei yleensä poltella tulta kovin pitkään ja mainitsemani suht pikainen wokkailu onkin erittäin sopiva metodi rocket stove -kokkailuun. Toimintaperiaate on äärimmäisen yksinkertainen. Alhaalta syötetään pieneksi pilkottua rutikuivaa puuta tulipesään ja savupiipun päähän asetetaan keittoastia niin että ilma kuitenkin kiertää piipun kautta ulos. Mittasuhteita pitänee vielä hieman hioa jotta saan vedon ja sitä myötä palamisen optimaaliseksi mutta tällaisenaankin liesi toimii aika hyvin. Puu saa olla sormen vahvuisina tikkuina ja niin kuivaa kuin mahdollista, tarkoitus on että palaminen käy koko ajan täydellä huminalla.

Tällaisen simppelin puulieden soisi kuuluvan jokaisen kesämökin ja omakotitalon varustukseen. Mikä sen mukavampaa kuin kiehauttaa pannukahvit aamusella pihamaalla tai keitellä rantakalakeitot helposti avotulella. Eikä tarvitse viritellä isompia nuotioita pieneen tarpeeseen. Mainittakoon nyt vielä että rakennelmasta voi tehdä myös tyylikkään, tämä omani on kasattu viidessä minuutissa ensimmäisistä käteen sattuneista rakennusjätteistä…

Ensimmäinen testiateria valmistumassa

Ensimmäinen testiateria valmistumassa

Pomade – ei syötäväksi

pomade

Nyt hetken ajan jotain ihan muuta, sillä Vastahanka tekee syrjähypyn lifestyle -blogien tontille. Kirjoitan nyt aiheesta josta en olisi arvannut koskaan pahemmin kiinnostuvani saati perehtyväni niin paljoa että ryhdyn juttua kirjoittamaan. Parturissa en ollut käynyt kahteen vuosikymmeneen enkä tuona aikana omistanut edes kampaa joten aika puhtaalta pöydältä tutustuin aiheeseen kun keksin neljänkympin täyttyessä kasvattaa hiukset ensimmäistä kertaa 15 vuoteen. Parin kuukauden sisään tuli eteen taas tilanne joka aiemmin on johtanut trimmerin kaivamiseen kylppärin laatikosta: tukka kasvaa kaikkiin mahdollisiin vääriin suuntiin.

Ainoa kosketuspinta hiusmuotoiluun oli joskus teiniä kokeillut lakat ja geelit, joista muistikuvana oli että kuivuttuaan pölyävät silmät ja nenän umpeen. Eivätkä pidä karvoja ojennuksessa. Vaimo vinkkasi että nykyään on hiusvahoja ja paria kokeilinkin. Toimivat haluamallani tavalla kun tukka oli vielä tosi lyhyt, mutta eivät kuitenkaan olleet erikoisen mukavia käyttää.

No, googlettelua ja lueskelua ajan kuluksi ja aika äkkiä törmäsinkin minulle tässä yhteydessä uuteen termiin Pomade, josta tuli mieleeni vain berliininmunkkien sokerikuorrute. Nopeasti kuitenkin selvisi että kyseessä on se rasva jota Elvis ja muut rokkisedät ovat leiponeet päähänsä 50 -luvulta asti. Ja että kyseistä hiuslevitettä saa nykyään sadoilla eri tuotemerkeillä, sekä vesiliukoisena että perinteisenä vaseliinipohjaisena versiona.

Tuotteena pomade on peräisin jo ainakin 20-luvulta, jolloin käyttäjäkunta ei ollut kapinallista nuorisoa vaan kaikki vähänkään itseään herrasmiehenä pitävät kampailivat hiuksiaan vielä tänä päivänäkin markkinoilla olevilla Murray’sin tai Sweet Georgia Brownin tuotteilla. Käsitykseni mukaan pomadet ovat viimeiset vuosikymmenet olleet aika marginaalisten ryhmien käytössä, etunenässä aiemmin mainitsemani rasvikset ja rockabillyhenkiset alakulttuurit. Maailmalla pomadebuumi on kuitenkin kiihtymässä joka näkyy myös tuotemerkkien ja pomadelaatujen määrässä.

Buumi on aika äskettäin rantautunut myös Suomeen ja aivan erinomainen verkkokauppakin löytyi. Osoitteesta www.dickjohnson.fi (hiukan englantia taitavat vähintäänkin hymähtävät tässä kohtaa) löytyy oikein mainio valikoima monenlaisia tuotteita erittäin kilpailukykyiseen hintaan. Yksittäisten tuotteiden hinnat ovat hieman kalliimpia kuin vaikka saksalaisella kilpailijalla mutta edullinen, jopa ilmainen postitus tai nouto Tampereen varastolta kääntävät edun selkeästi Tampereen poikien kaupalle. Hiusmuotoilutuotteiden lisäksi valikoimassa ovat parranajovermeet aidoista partaveitsistä lähtien, shampoot ja parranhoitoöljyt.

Otin yhteyttä kauppiaisiin ja heidän kertomansa vahvistaa saatua kuvaa yrityksen toiminnasta. Heidän tarkoituksenaan on olla rento, välitön ja asiakaspalvelultaan erinomaistakin parempi verkkokauppa miehille. Omien tilausteni perusteella homma toimii kuten luvataan, paketit lähtevät saman tien ja tuotteet ovat lupaustensa veroisia. Kaupan olevat tuotteet ovat meidän markkinoillamme hyvin pitkälti täysin uusia joten tilausta luulisi löytyvän. Dick Johnson on sosiaalisessa mediassa varsin aktiivinen joten hyviä tarjouksia halajavan kannattaa seurailla heidän facebook- ja instagramtilejään. Huhu kertoo että Dick Johnson on perustamassa Tampereelle myös perinteistä miesten parturia, jossa laitetaan naamakarvatkin ojennukseen. Eli hep hep, tutustumaan: www.dick.fi

Pomadet ovat erittäin mukavia käyttää ja tukan saa ojennukseen vaikkei olisi aiemmin pahemmin peilin edessä fixailua harrastanutkaan. Ainakin taakse sliippaaminen toimii, mitään vaikeampaa en ole nähnyt omalla kohdallani tarpeelliseksi yrittää. Erinomaisen hyvä asia joka erottaa pomadet geeleistä ja muista on se, etteivät ne kuivu päähän vaan pysyvät pehmeinä ja muokattavina. Jos tukka menee silmille, saa sen parilla sormien haromisella tai kamman pyöräytyksella takaisin kuosiin.

Vaseliinipohjaisen ja vesiliukoisen ero on selvä, rasvapomadea ei saa yhdellä pesulla tukasta kokonaan pois. Eikä ole tarkoituskaan, sillä aine myös pitää hiukset hyvässä kunnossa. Ja seuraavana aamuna pärjää pienemmällä määrällä. Oman kokemukseni perusteella normaali shampoopesu irrottaa pomaden rasvaisimman aineksen, joten tyynyliinat ja sohvan selkämykset eivät ole rasvassa hyvin nukutun yön jälkeen.

Suositus silti on, että vaikkapa kerran viikossa pesee jollain oikein tehokkaalla shampoolla mahdollisimman tarkoin rasvat pois jotta päänahka saa välillä hengähtää kunnolla. Tämä vaatii useamman pesun ja esimerkiksi kuuma sauna tai oikein kuuma suihku helpottaa hommaa. Käyttävätpä jotkut jopa tilkan astianpesuainettakin rasvan irrottamista helpottamaan.

Kokeilemalla löytää oman suosikkinsa, suosittelisin rohkeasti testaamaan myös näitä vaseliinipohjaisia tuotteita. Minusta tuntuvat helpommilta ja mukavammilta käyttää kuin sinänsä erinomaiset vesiliukoiset, joita niitäkin tulee käytettyä aina välillä. Sain DJ:ltä pari tuotetta testattavaksi jo aiemmin ostamieni lisäksi. Näistä ensikokeilujen perusteella varauksetta suosittelisin etenkin Reuzelin, Layriten ja Daimon Barberin tuotteita, ensinmainitulta löytyy myös vaseliinipohjaiset mömmöt.

 

Ehkäpä palaan kesän aikana vielä tuotearvostelujen merkeissä, ensin pitäisi juonia kuitenkin lihapitoisia juttuja juhannusjuhliin…

Erikoisemmat eväät – Natto

natto

Natto paitsi tuoksuu omintakeiselta, on myös rakenteeltaan varsin omaperäistä.

Olen pääsääntöisesti sitä mieltä ettei mitään ”eksoottisia” tai ”erikoisia” ruokia olekaan, on vain tottumuksia ja erilaisia ruokakulttuureja. Välillä eteensä kuitenkin saa annoksen jonka mieltäminen arkiruuaksi on hieman haastavaa. Tässä yksi näistä vähän jalostuneempaa kulinaarista otetta vaativista ruokalajeista.

Kyseessä on siis japanilaisten rakastama aamiaisherkku, jota nousevan auringon maan kansa vetää kitusiinsa käsittämättömät 50 miljoonaa kiloa vuodessa. Natto valmistetaan bakteerikäymisen avulla soijapavuista, hieman samaan henkeen kuin vaikkapa homejuustot, viilit tai ruotsalaisten perinneherkku hapansilakka. Vaikka natto on todellinen superfood, äärimmäisen terveellinen vitamiini- ja hivenainepommi, täytyy natto-ummikon olla aika ennakkoluulottomalla asenteella liikkeellä. Sen erikoislaatuisesta aromista kertoo vaimoni tovin kestänyt pohdiskelu. ”Jostain tuttu” haju paikantui ensin joksikin hedelmäksi, sitten pilaantuneeksi hedelmäksi ja lopulta hajumuisti kertoi että aivan selvä biojäteastian tuoksuhan siitä isännän lautaselta nousee. Lisäksi rakenne on sitkaan limainen ja venyvä, pehmeännahkeilla pavuilla höystettynä.

Päätin kokeilla nattoa sen suosituimmassa muodossa, eli kuuman riisin kanssa, kevätsipulilla ja soijakastikkeella maustettuna. Ehkä olisi kuitenkin kannattanut ensin testata vaikka misokeiton höysteenä, hieman muiden makujen tasoittamana sillä liki paljaaltaan nautittuna aromi on erittäin intensiivinen. Voikin olla että jäi yhteen kertaan tämän syöminen, puoli annosta sain alas mutta mielleyhtymä mätänevän roskapussin hajuun vei voiton ja loput söi koira. Hyvällä halulla.

Kamararaksut, rapeata possunnahkaa

Valmiit raksut ovat ilmavia ja rapeita, eivät yhtään rasvaisen tai sitkeän oloisia.

Valmiit raksut ovat ilmavia ja rapeita, eivät yhtään rasvaisen tai sitkeän oloisia.

Possun kamarasta valmistetut snacksit ovat maailmalla suosittuja ja tunnetaan mm. nimellä ”pork rinds”. Suomessa aika harvinainen herkku, mikä on possunsyöjien valtakunnalle melkein häpeä. Etnokaupoista löytää toisinaan eri valmistajien tuotteita, sekä aasialaisista että Viron ja Venäjän suunnan tuotteita myyvistä puodeista kannattaa katsella. Raksut ovat hieman työläitä mutta kuitenkin aika yksinkertaisia ja helppoja valmistaa.

Nahka puhdistetaan mahdollisimman tarkoin rasvasta, keitetään n. 90 minuuttia isoina paloina. Keitinvesi vaihdetaan ensimmäisen kiehautuksen jälkeen ja tässä vaiheessa voi vielä huuhtaistakin kaiken irtoavan saostuman pois paloista. Keiton jälkeen valutetaan vesi pois ja laitetaan kamarat kylmään jäähtymään yön yli. Kuuma, juuri keitetty kamara repeää helposti joten kannattaa käsitellä varovasti.

keitetty

Keitetyt, jäähtyneet kamarat joista rasvat on kaavittu pois.

Seuraavana päivänä jäähtyneet kamarat puhdistetaan huolella. Paloihin vielä jäänyt rasva irtoaa aika mukavasti ison lusikan syrjällä tai veitsellä raaputtamalla. Mikäli rasvaa jää paljon, ei raksuista tule rapeita vaan muhjuisia rasvapalleroita. Pieni määrä ei haittaa, mutta optimaalista olisi saada kaikki pois. Kun rasvat on raaputeltu, kamara leikataan n. puolikkaan tulitikkuaskin kokoisiksi palasiksi ja kuivataan erittäin kuivaksi. Alkuun esimerkiksi kiertoilmauunissa +50 asteessa muutama tunti ja sitten leivinpaperin päällä ilmavasti aseteltuna vaikka jääkaapin päällä jokunen päivä. Hyötykasvikuivuri toki lienee paras vaihtoehto. Kaikki vesi pitää saada pois, muuten öljy räiskyy ja roiskuu paistettaessa tai menee koko homma kokonaan pieleen jos nestettä on jäänyt tarpeeksi.

Rutikuivaksi kuivatut kamaranpalat ovat valmiita rasvakeittoon.

Rutikuivaksi kuivatut kamaranpalat ovat valmiita rasvakeittoon.

Kuivatut sipareet säilyvät jonkin aikaa vaikka paperipussissa jääkaapissa tai pakastimessa, ennen paistoa pitää vain vielä varmistaa että ovat todella kuivia. Paistaminen onkin sitten nopeaa hommaa, kun öljy on kuumaa (n. 180 astetta), heitetään pieni kourallinen raksuja kiehumaan ja nostetaan ne valumaan paperin päälle heti kun ovat pullahtaneet lopulliseen kokoonsa. Tähän ei mene kuin muutamia sekunteja. Sanovat ettei kannata päästää ruskistumaan ainakaan kovin pitkään, muuttuvat kuulemma sitkeäksi. . Omaa kokemusta tästä ei vielä ole kun kyseessä oli ensimmäinen kokeilu. Alkuun kannattaa laittaa vain ihan muutama raksu niin näkee mistä hommassa on kyse. Ohut nahanpala turpoaa öljyssä valtavasti joten kattila on äkkiä täynnä raksuja ja vesi kielellä herkkuja valmistava ahmatti hädissään. Valmiit raksut sitten maustetaan popcorn -tyyliin suolalla ja omilla suosikkimausteilla. Chiliä ei sovi unohtaa! Eikä olutta! Paljon olutta!

Vastahanka.fi 2 vuotta, oho!

Menipäs pari vuotta taas ihan uskomattoman nopeasti. Tällä viikolla tuli täyteen kaksi vuotta ensimmäisestä kirjoitelmastani. Bloggailu on mennyt aika lailla suunnitelmieni mukaan, tosin pari vähän turhan pitkää taukoa on välillä ollut. Etenkin viime kesänä jäi kirjoittelut melkein kokonaan. Mutta toisaalta tarkoitus onkin kirjoitella vain kun siltä tuntuu, muutenhan tämäkin alkaa äkkiä maistua työltä…

Poiminpa tähän pari itselle tärkeintä juttua jotka mielestäni kannattaa blogin uuden lukijankin tsekata:

Etikkaan säilötyt munat

Juhannussahti

Pancetta

ja todellinen kesäfiilisjuttu näin lumen ja räntäsateen maustamaan marraskuuhun:

Kokonaisena grillattu karitsa

Lähiaikoina on suunnitelmissa taas uusia lihajalosteita sekä runsaamminkin olutjutustelua ja erilaisia mausteaiheisia höpinöitä. Syksyn ensimmäinen parikiloinen possunkylki onkin jo suolaantumassa, eli Pancettaa taas luvassa.