Sikamaista menoa – Kesäpossut

Kesäpossut

Ministerit päiväkävelyllä

Vuosien harkinnan jälkeen pienimuotoinen kotitarvetuotantomme otti aika ison harppauksen kun possut saapuivat tontille. Esimerkiksi lampaisiin verrattuna tiedossa on huomattavasti työläämpi kesä. Naskit kun eivät pärjää laitumella ruohoa napsien vaan vaativat kärsät ojossa pari kertaa päivässä apetta, loppukesästä jo ämpärikaupalla jokaisella ruokinnalla. Mutta nyt ajatukseen on totuteltu pitkään ja katsotaan miten tässä käy. Ainakaan ei tarvitse suunnitella lomamatkoja tänä vuonna, ilman possuvahtia ei edes yhden yön reissuja.  Mikä on toisaalta ihan mukavaa, minulla ei henkilökohtaisesti ole mitään tarvetta käydä lomalla oman tontin rajojen ulkopuolella kuin kääntymässä.

Sika on äärimmäisen utelias eläin. Kun aitaukseen tuodaan uusi esine, vaikkapa vedellä täytetty emalivati, se tutkitaan ja haistellaan tarkkaan. Sitten työnnetään kärsä veteen ja puhalletaan ilmakuplia. Ehkä jopa maistetaan vettä ennen kuin kipataan vati ympäri ja ihastellaan kun juuri tongittu multakasa muuttuu mutalammikoksi. Johon sitten pötkähdetään kierimään ja röhkitään samalla nautinnollisesti. Satunnaisen kulkijan silmään kaaokselta ja kurapellolta näyttävä aitaus onkin tarkemmin katsottuna järjestyksessä, sikamaisessa järjestyksessä. Käymäläalue on syrjässä makuu- ja ruokailupaikoista, rypemispaikka on siellä mihin possut sen haluavat (eikä suinkaan siinä mihin sen on ihminen ajatellut järjestää) ja maaperä on käännetty ympäri juuria ja herkullisia matoja etsiessä. Ja onhan se maankääntö kärsällä ihan muuten vaan hauskaakin. Yönsä possu nukkuu sisätiloissa olkikasaan kaivautuneena. Kärpäset kun ovat ikuinen riesa ja niistä ei ole vaivaa nukkuessa kun olkien keskeltä ei näy saparoakaan.

Possuset matkalla

Syys-lokakuulla seuraa sitten ruokablogiin sitä ominta sisältöään, eli ruuanlaittoa teurastuksesta lähtien. Nähtäväksi jää, kuinka neutraalisti näiden ruuaksi muuntamiseen sitä osaa suhtautua. Vuosien kokemuksen ansiosta lampaiden osalta teurastus on jo rutiininomaista, asia on minulle selvä jo pikkukaritsasta lähtien eikä aiheuta sen kummempia tunteenpurkauksia. Toki lampaidenkin teurastusta edeltävä päivä on aina pikkuisen haikea. Sika on meikäläiselle uusi , varsin sympaattisen oloinen otus ja saattaa vaatia aktiivisempaa asennoitumista. Mikä on jälleen kerran hyvä asia, sillä mikäli lihaa syö on syytä ymmärtää mistä se ihan oikeasti tulee.

Leave a Reply