Sitruunaista lampaanpotkaa

shank

Lampaanpotkaa ja sitruunoita. Lampaalla potkasta puhuttaessa tarkoitetaan jalan lihaista osaa polvesta alaspäin. Tai ainakin minä tarkoitan, tiedä sitten mikä on virallinen määritelmä.

Tähän mennessä olen kirjaillut vain enemmän tai vähemmän onnistuneita kokkauksia tänne muistiin. Tällä kertaa kuitenkin ajatuksena hyvältä kuulostanut mutta vielä hieman hiomista vaativa resepti, joka ei nyt ihan pieleen mennyt mutta lopputulos ei kuitenkaan ollut oikein mieleinen.

2 lampaanpotkaa
kokonainen fenkoli
pari porkkanaa
valkosipulia
kokonainen luomusitruuna viipaloituna
timjamia
suolaa ja pippuria

Potkat ja porkkanat ruskistetaan huolellisesti kuumalla pannulla, mitä ruskeampi sen parempi sillä karamellisoituminen antaa yleensäkin lihalle herkullista makua ja näissä ruskistamisen merkitys tuntuu erityisesti korostuvan. Lihat, vihannekset ja mausteet kattilaan ja viipaloitu sitruuna päälle. Kansi kattilaan ja uuniin, 180 astetta ja pari tuntia.

Lopputuloksessa oli pari hieman asiaa hiukan vinossa. Ensinnäkin sitruunasta tuli hyvin kitkerää makua ja ensi kerralla laitankin vain sitruunan kuoren keltaiset osat ohuina suikaleina ja sitruunan mehun puristettuna. Kitkeryys kun tulee kuoren alla olevasta valkoisesta osasta. Lisäksi lisäisin jotain makeutta, todennäköisesti hunajaa ruokalusikallisen tai jopa parikin. Kitkeryydestä huolimatta happamuutta olisi saanut olla enemmänkin tasapainottamassa lampaan rasvaisuutta, eli ensi kerralla kippaan mukaan valkoviiniä lasillisen.

Toinen hiukan häiritsevä asia oli mainittu rasvaisuus, näistä potkista irtosi huomattavasti enemmän aika voimakkaanmakuista lampaanrasvaa kuin olin odottanut. Kyseessä oli aikuisen lampaan potkat ja karitsanpotka olisi sellaisenaan toiminut ehkä paremmin, mutta näistäkin tulee kyllä hyvää kun hieman poistaa rasvoja ennen valmistusta.

Vastaa