Vasikan ydinluut

Useammankin kerran ylistämäni Fergus Henderson on kehitellyt tämän äärimmäisen herkullisen reseptin. Suosittelen esimerkiksi myöhäisiltapalaksi jonkun oikein rapsakan, kylmän valkoviinin tai tuhdisti humaloidun oluen kera. Annos on aika rasvainen mutta persiljasalaatti ja raikas juoma keventävät tätä mukavasti.

Vasikan ydinluut ovat todella kiven alla, mutta viime vuosina suosioon noussut Reko -piiritoiminta on tuonut tähänkin helpotuksen. Nyt kun tuotteita tilataan suoraan pieniltä tuottajilta, voi useimmille esittää toivomuksia ja tilaamalla saa vaikka minkälaista ruhonosaa ja Suomessa harvinaisempiakin lihanpaloja. (esimerkiksi naudanrintaa, josta myöhemmin ehkä oma artikkelinsa). Nämä hankkimani luut ovatkin parhautta, kotimaisia kyyttövasikan ydinluita jotka pyysin pätkimään parin tuuman palasiksi.

persiljasalaatti:

  • 2.5dl karkeasti pilkottua sileälehtistä persiljaa
  • 2 salottisipulia oikein ohuina viipaleina
  • 2rkl neitsytoliiviöljyä
  • rkl sitruunamehua
  • rkl kapriksia
  • sormisuolaa ja rouhittua mustapippuria

Salaatin ainekset silputaan ja sekoitetaan tuntia tai paria ennen ruokailua maustumaan jääkaappiin.

Lämmitä uuni 220 asteeseen ja asettele luut uunivuokaan pystyasentoon. leveämpi puoli alaspäin. Paahda kunnes luuydin on pehmennyt ja alkaa irrota luista, mutta varo ettei pääse sulamaan! Muuten on tarjolla vain tyhjiä luita kun ydin rasvoineen karkaa vuoan pohjalle. Tähän menee arviolta 15-20 minuuttia.

4 luunpätkää per ruokailija on aika hyvä määrä

Tarjolle laitetaan pari siivua paahdettua maalaisvehnäleipää per ruokailija ja salaatit kulhoon. Ruokailijat voivat sitten itse rakentaa leipänsä voitelemalla ensin luuytimellä ja lisäämällä makunsa mukaan raikasta salaattia päälle.

Vastaa