Venäläishenkinen ilta

Meillä on ollut tapana pitää muutamia kertoja vuodessa herkutteluilta venäläiseen tapaan, suolaisten pikkupurtavien parissa. Suolakaloja, hapankurkkuja, smetanaa (tai oikeastaan hapukooria), hunajaa, pelmenejä, erilaisia mausteisia makkaroita ym. herkkuja ja kyytipojaksi pari jääkylmää lasillista hyvää vodkaa.

Illan teemana siis Zakuska, eli suolaiset kylmät ja lämpimät pikkupurtavat!

Zakuskapöydän ääressä viihtyy helposti useamman tunnin, suurin osa tarjottavista kun on kylmiä ruokia niin kiirettä ei ole. Ainoa vaatimus on hyvä seura, ruokapuoleksi kelpaa mikä tahansa mutta muutama yksinkertainen juttu on jotenkin vaan pöydästä löydyttävä, erityisesti kurkun, hunajan ja smetanan pyhä kolminaisuus.
Ainoana lämpimänä meillä ovat useimmiten pelmenit, joita varten hankin aikanaan Ebaysta muutamalla eurolla ukrainalaisen pelmeniraudan.

Pelmenirauta

Tällä yksinkertaisella vekottimella valmistuu näppärästi mukava pino pelmeneitä, eikä mikään estä käyttämästä tätä vaikka tortellinienkin käyttöön. Lähisukulaisiahan nuo keskenään ovatkin, itse tekemissäni erona on lähinnä taikinan kovuus, pelmenitaikinasta ei tehdä yhtä jämäkkkää kuin pastasta. Raudalla tehdessä pelmeneistä tulee pyöreitä ja tasakokoisia. Perinteisempi muoto taitaa kuitenkin olla puolikuu, jollaisia saa aikaan leikkaamalla ohueksi kaulitusta taikinalevystä pienellä juomalasilla ympyröitä ja taittamalla ne puoliksi. Puolikuut voi vielä halutessaan nipistää kärjistään kiinni. Kannattaa tehdä mahdollisimman pieniä, sillä pelmenit turpoavat vielä vedessä kypsyessään jonkin verran.

Pelmeniraudan päälle levitetään kaulittu taikina ja koloset täytetään jauhelihaseoksella.

Simppelit pelmenit:
1 muna
1 dl vettä
vehnäjauhoja sen verran että syntyy helposti käsiteltävä taikina
suolaa

Täytteeksi esimerkiksi sieniä ja jauhelihaa, tällä kertaa sattuneesta syystä tuoretta lampaanjauhelihaa. Maustevalikoima näissä on meillä ollut aika maltillinen, lähinnä maustepippuri ja joku valinnanvarainen yrtti. Keitinliemenä käytän useimmiten vasikanfondista valmistettua lientä, mutta pelkkä suolavesikin käy. Pari laakerinlehteä ja pippuria kannattaa myös heittää liemikattilaan makua tuomaan.

Taikinasta kaulitaan 2 ohuehkoa levyä, joista toinen levitetään pelmeniraudan päälle ja täytteet painellaan koloihin. Sitten vain toinen taikinalevy päälle, jonka jälkeen kaulitaan niin että saumat liimaantuvat kiinni. Sitten vain varovasti pelmenit irti ja kutakuinkin samaan aikaan liemeen kiehumaan koko satsi. Kypsyvät muutamassa minuutissa.

Kaulitaan voimalla jotta taikinalevyt tarttuvat toisiinsa ja pelmenit irtoavat hyvällä tuurilla ehjinä.

Muissa tarjottavissa pääsee halutessaan hyvin helpolla, asetellaan vain tarjottavat nätteihin astioihin ja kannetaan pöytään. Jonkunsortin suolakalaa pitää ehdottomasti olla, itse olen mieltynyt kylmäsavustettuun makrilliin mutta aivan tavallinen suolasillikin on erinomaista. Hunaja, hapukoor ja hapankurkku kuuluvat ehdottomasti zakuskapöytään. Maustekurkkuja en laittaisi ja suolakurkkujakin vain jos hapankurkkuja ei ole saatavilla. Hapukoor on virolainen tuote, joka sijoittuu rasvaisuudeltaan meikäläisen kermaviilin ja smetanan välimaastoon. Ja ainakin minun mielestäni sopii paremmin kuin kumpikaan mainituista niin hapankurkkujen kuin pelmenienkin kaveriksi, maku on erittäin miellyttävän täyteläinen mutta silti raikas.

Pelmenit kypsyvät reilussa 5 minuutissa.

Vodka tarjotaan ehdottomasti pakastinkylmänä Neuvostoliiton suuresta keksinnöstä, Stopkasta, joka toimii samalla tarkasti standardoituna mittana. 100 gramman stopka on yleisin koko ja näitä taidettiin valmistaa jos ei miljardeittain niin ainakin miljoonittain Neukkulan suuruuden päivinä janoisten toverien käyttöön. Aitoja stopka -laseja löytyy ajoittain myös edellämainitusta ebaysta, ihan sopuhintaankin. Lasien viimeistely on taattua neuvostolaatua ja lasien värikin vaihtelee mutta nostalgia-arvo on mittaamaton 🙂 Lasia ei muuten täytetä piripintaan vaan oikeaoppinen täyttöaste on 3/4. Jos nyt jostain syystä ei stopkia ole käsillä niin eiköhän snapsilasikin käy, kunhan muistaa ettei tarkoitus ole välttämättä kiskoa yhdellä huikalla jokaista annosta huiviin.

Vastaa