Hot tamale, hot hot!

Tamalet valmiina höyrytettäväksi

Tamalet valmiina höyrytettäväksi

Tamalet ovat meksikossa erittäin yleinen herkku mutta täällä pohjolassa harmillisen tuntematon ruoka. Valmistus on hieman työlästä mutta urakoimalla tehtyjä kääryleitä voi mainiosti pakastaa ja lämmittää tarvittaessa. Valmistus on aika simppeliä mutta tosiaan vaatii vähän aikaa ja vaivaa. Osa raaka-aineista saattaa olla hankalasti saatavilla mutta luovuutta voi ja pitää käyttää. Esimerkiksi maissinkuoret voi korvata leivinpaperilla ja masa harinan tilalla voisi äärimmäisessä hätätilanteessa kokeilla polentajauhoja.

Mutta jos kuivattuja maissinkuoria on saatavilla, ne liotetaan ensin pehmeiksi kylmässä vedessä. Parisen tuntia riittää, tuoreita kuoria ei luonnollisesti tarvitse liotella.

Taikinan valmistus:

6 desiä karkeaa masa harinaa eli meksikolaista maissijauhoa. Tätä saa nykyään ajoittain ihan marketeistakin.
5 desiä lämmintä liha- tai kanalientä
pari tl suolaa
n. 100 grammaa voita tai mieluummin laardia. Possunrasvassa muuten on vähemmän kovia rasvoja kuin voissa mikäli sellainen kiinnostaa, itse laittaisin sitä autenttisen maun vuoksi mutta tällä kertaa ei ollut käsillä joten käytin voita.
pari tl chilijauhetta
1 tl juustokuminaa jauhettuna

Jauhot ja liemi sekoitetaan huolella yleiskoneen taikinakoukuilla tai ihan käsin. Annetaan levähtää puolisen tuntia ja sekoitetaan joukkoon mausteet ja huoneenlämpöinen voi. Taikinasta pitäisi saada sopivan tahmaista, maapähkinävoin rakenne kuulemma olisi mainio.

 

Taikinaa levitetään 1-2 rkl maissinkuoren keskelle.

Taikinaa levitetään 1-2 rkl maissinkuoren keskelle.

 

Kun taikina on taputeltu n. puolen sentin kerrokseksi kuoren pohjalle, lisätään täytteitä. Tässä voi todella käyttää mielikuvitusta. Esimerkiksi jotain lihaa, jonkun sortin kastike ja pari palaa suosikkivihannesta. Myös juustoja käytetään meksikossa usein tamaletäytteenä. Mausteita ei kannata säästellä, vaan täytteiden pitää olla maistuvia! Chili, korianteri, juustokumina ja meksikolainen oregano ovat perusjuttuja joita kannattaa mausteena käyttää.

 

Tällä kertaa täytteenä on hevosen jauhelihaa tomaatilla ja mausteilla terästettynä, paprikaa, savustettua juustoa ja tomatillosalsaa.

Tällä kertaa täytteenä on hevosen jauhelihaa tomaatilla ja mausteilla terästettynä, paprikaa, savustettua juustoa ja tomatillosalsaa.

Tamale kääritään tiiviksi paketiksi ja solmitaan maissinkuoresta napatulla suikaleella kiinni. Kuten sanottua, myös leivinpaperia ja narunpätkää voi tässä käyttää. Tamalet kypsytetään höyryssä, noin 50 minuuttia on sopiva aika. Tällä kertaa tuli aika murenevaista, mutta erittäin herkullista. Suosittelen varauksetta kaikille, täytteitä ja lisukkeita säätelemällä saa jokainen taatusti mieleistään. Salsat, chilikastikkeet ja ranskankerma ovat sopivia lisukkeita, pari kylmää meksikon lageria ja vaikka tequilasnapsikin kruunavat fiestan.

Nolojen tilanteiden välttämiseksi täytyy vielä mainita että maissinkuoria ei siis ole tarkoitus syödä, ne toimivat vain kääreinä. Kypsäksi höyrytettynä pakastetut tamalet voi muuten lämmittää mainiosti myös grillissä, eli siinä mainio vinkki kesäiseen mökkifiestaan.

Artikkelin otsikko muuten tulee tästä renkutuksesta, kokeileppa kuunnella minuutti-pari ja tule sitten kertomaan ettei jäänyt päähän soimaan:

Hot tamale!

PS. Ruokahaasteeseen ehtii vielä osallistua tämän viikon ajan!

http://vastahanka.fi/tammikuun-ruokahaaste-chili/

4 comments to Hot tamale, hot hot!

  • Tamalet kuulostavat superhyviltä, laitan ohjeesi korvan taakse. Olisi kiva saada vaihtelua tacoihin ja tortilloihin nimittäin – vaikkei niissä mitään vikaa olekaan!

    • vastahanka

      Jep! Herkullisia ovat. Taidan kokeilla nesteeksi kana- tai lihalientä myös tacoja tehdessä, sen verran maukas taikina tuli.

  • Tosi mielenkiintoinen resepti, kiitos. Menee kokeiluun varmaan jo lähiviikkoina.

  • Yes, Ihana, että joku muukin tekee tamaleita, hetken luulin jo olevani ainoa Suomessa! 🙂
    Ehkä ne muutkin villiintyy tästä pikkuhiljaa….

Leave a Reply