Tulinen mangosalaatti

mangosalad1

Thaimaalaisen keittiön perusjuttuja vähän muokattuna. Thaimaassa vastaava salaatti tehdään useimmiten raa’asta papaijasta mutta koskapa mangoja on usein erittäin edullisesti Lidlin valikoimissa, on tästä versiosta tullut meidän grilli-iltojemme perusevästä. Sopii toki myös talvisempiin herkkuhetkiin. Mangot ovat kaupoissa usein raakoja, enkä ole mangon kypsyyttä oppinut tunnustelemalla testaamaan joten tämä on hyvä tapa käyttää ne raa’aksi jääneet hedelmät. Lisäksi muuten ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa kun mielestäni kypsänä ostettu mango onkin ollut mätä. Ihan ylikypsää en tähän laittaisi, ne menevät paremmin sellaisenaan tai hedelmäsalaatissa.

mango

muutama valkosipulin kynsi

nippu tuoretta korianteria

chiliä, myös etikkaan säilötyt käyvät. Tämä salaatti saa olla hyvin tulinen.

1 rkl murskattuja suolapähkinöitä

thaimaalaista kalakastiketta ruokalusikallinen

limemehua rkl tai pari

hieman sokeria, ehkä teelusikallinen

mahdollisesti pieni liraus seesamiöljyä

Mango kuoritaan veitsellä ja leikataan mahdollisimman tulitikkumaisiksi suikaleiksi. Ainekset sekoitetaan ja lopuksi sekaan kalakastikkeesta, limemehusta ja sokerista tehty kastike päälle. Annetaan maustua tunti-pari.

mangosalad2

Vastaa